Uutisia Hauskasti ja Kiinnostavasti

Kerromme teille uutisia, joilla on merkitystä.

Päivä: 11.3.2019

1 Post

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Nykysuomi.com

Kaikki tietämisen arvoinen

PT-MEDIA

Media with sense

Uutisia Hauskasti ja Kiinnostavasti

Kerromme teille uutisia, joilla on merkitystä.

Eurooppalaisen identiteetin tarkastelua

Usein kuulee sanottavan,, että "eurooppalaisuus perittiin roomalaisilta, juutalaisilta ja germaaneilta". Mihin eurooppalaiset unohtuivat? Eurooppalainen kulttuurijatkumomme on ollut tällä maaperällä viimeiset 200 000 vuotta ja muotoutunut ymäristömme ja geeniperimääme mukaiseksi. Saadessamme kulttuurivaikutetta muilta olemme sovittaneet sen itsellemme sopivaksi, ja monessa tapauksessa saaneet omaamme takaisin. Eurooppalaisuus on meidän perintömme, ja meidän on myös jätettävä se jälkeemme, seuraaville eurooppalaisille sukupolville.

Summer War 2016

Alkaako sota Euroopassa maahantunkeutujien ja kantaväestön välillä? Siitä ovat varoittaneet turvallisuusviranomaiset ja ministeritkin, ja sillä ovat uhkailleet terroristit. Muodosta oma käsityksesi.