Että palkitun taitelijan tai tiedehenkilön tärkein ominaisuus on sitoutuminen kulloinkin massoille tuputettavaan diibadaabaan, sen todisti jälleen kerran tämän vuoden talous-Nobelin vastaanottaneet ”tutkijat”. Tarkastelemme.

”MAAHANMUUTTOKRIISI ei johdu siitä, että muuttajia olisi liikaa. Päinvastoin: heitä on liian vähän. Näin kirjoittavat taloustieteilijät Abhijit Banerjee ja Esther Duflo tuoreessa kirjassaan.” HS 26.12.2019

Banerjee ja Duflo ”eivät ole mitä tahansa taloustieteilijöitä”, niinkuin sanonta kuuluu. He työskentelevät ”huippuyliopistossa” (toki) ja heitä on palkittu siellä-täällä, -viimeksi Tukholmassa lokakuussa taloustieteiden Nobelilla. Elleivät he propagoisi julkaisuissaan maahanmuuton siunauksellisuutta, heillä tuskin olisi mageita työpaikkoja yms. herkkua tarjolla.

Ikääntyneempää sukupolvea saattaa hämmästyttää että arvostettu palkinto annetaan töhertelijöille, jotka pyrkivät kiistämään jopa ”kysynnän ja tarjonnan lain”, jota markkinatalouden tutkijat ovat pitäneet itsestäänselvyytenä niin kauan kuin rahan liikkeitä ja kansantalouksia on ylipäätään empiirisesti tarkasteltu. Lyhyesti ilmaistuna, Banerjee ja Duflo korvaavat realiteetit toiveajattelulla ja sovinnaisilla uskomuksilla.

Tiedettä tai ”tiedettä” voi tehdä kahdella tavalla: Joko tutkija ottaa saatavilla olevat tosiasiat, ja loogisella metodilla selvittää mitä niistä voi päätellä, ja miten tutkittava ilmiö toimii. Näin tehtäessä johtopäätökset ja muotoutuva teoria eivät aina vastaa tutkijan omia odotuksia, -onhan hän lähtenyt selvittämään sellaista mitä hän, tai ei kukaan, vielä tiedä.

Poliittisesti korrekti tutkija katsoo ensin, onko häämöttävä tutkimustulos ja päätelmä vallitsevaan mielipideilmastoon sopiva. Jos ei, hän rakentaa ”tutkimuksensa” takaperin: Ensin loppupäätelmä sellaiseksi, että apuraha-hanan säätäjät ja virkojen jakamisesta päättävät tykkäävät, sitten väsätään jotain joka ikäänkuin johtaa näihin päätelmiin. Banerjeen ja Duflon täytyy edustaa jälkimmäistä kastia, sillä heidän Nobelin-arvoinen kyhäelmänsä ei muuten selity.

Otetaan tähän väliin Hesaria, koittakaa kestää:

Maahan­muuton vastustajien perustelut noudattavat samaa kaavaa ympäri maailman. Maahan­muuttajat – erityisesti matalasti kouluttau­tuneet – vievät kriitikoiden mukaan kanta­väestön työpaikat ja laskevat heidän tulotasoaan. Tätä väittämää on hoettu myös Suomessa. Esimerkiksi perus­suomalaisten kansan­edustaja Riikka Purra sanoi marraskuussa silloin meneillään olleeseen postilakkoon viitaten, että kouluttautumattomien maahanmuutto edistää työn ”halpuuttamista”. Väittämä on Banerjeen ja Duflon mukaan kuitenkin virheellinen.

”Syy on nobelistien mukaan siinä, että maahanmuuttoa tarkastellaan liian yksioikoisesti kysynnän ja tarjonnan lain mukaan”, jatkaa Hesari, ja väittää vielä että ”suurin osa ihmisistä hyötyy maahanmuutosta”. Väite on niin absurdi, että tarkastellaan lähemmin sen perusteita, jos löytyi muutakin kuin soveliasta jargonia:

Kysynnän ja tarjonnan laki on yksi keskeisimmistä uusklassisen talousteorian malleista. Sitä yksinkertaisimmillaan tulkiten voisi päätellä seuraavan: kun työmarkkinoille saapuu uusia työntekijöitä, eli maahanmuuttajia, kasvaa työvoiman tarjonta. Ja koska työnantajien ei tarvitse kilpailla työntekijöistä vaan heitä on yllin kyllin, voi työnantaja teoriassa laskea maksamiaan palkkoja. Maahanmuuttajat saattavat nostaa tulotasoaan, mutta muut kärsivät palkkojen alenemisesta, mallista voisi päätellä. NÄIN ei todellisuudessa kuitenkaan tapahdu, kirjoittavat Banerjee ja Duflo. Heidän mukaansa ei ole olemassa selvää näyttöä siitä, että matalasti kouluttautuneet maahanmuuttajat heikentäisivät kantaväestön tulotasoa tai vaikeuttaisivat kantaväestön työmarkkinatilannetta. Itse asiassa suurin osa ihmisistä Banerjeen ja Duflon mukaan hyötyy maahanmuutosta.

Esimerkiksi ei ilmeisestikään kelpaa Ruotsin taannoinen ja Suomen äskeinen taksiuudistus, joka toi alalle säätelemättömän määrän maahanmuuttajia, ja on Tukholmassa jo syrjäyttänyt kantaruotsalaiset alalta, koska esimerkki kumoaa palkittujen hutkijoiden teesit.

Ensinnäkin maahanmuuttajat luovat kysyntää eli tuovat uutta virtaa talouden rattaisiin. He tekevät ostoksia ja käyttävät palveluita, mikä taas voi synnyttää uusia työpaikkoja erityisesti vähän kouluttautuneille ihmisille.

Toiseksi maahanmuutto ei luo nobelistien mukaan uhkaa kantaväestön työpaikoille, sillä maahanmuuttajat eivät suoraan kilpaile vähän kouluttautuneiden paikallisten kanssa. Maahanmuuttajat ovat usein valmiita tekemään työtä, jota paikallisväestö vieroksuu, kuten siivoamaan tai hoitamaan vanhuksia, nobelistit kirjoittavat.

Mitä enemmän paikkakunnalle sijoitettiin pakolaisia, sitä enemmän kantaväestön matalasti koulutettuja työntekijöitä siirtyi manuaalisesta työstä vaativampiin tehtäviin. Samanlaista liikettä tapahtui Banerjeen ja Duflon mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa 1800–1900-lukujen vaihteessa, kun maahan saapui suuri joukko eurooppalaisia siirtolaisia.

”Työ jota kantaväestö vieroksuu” on monesti kuultu toteamus, jolle ei ole koskaan esitetty perusteluja.  Epäsuosittuja töitä toki on olemassa, mutta niitäkin on aina joku tehnyt. Nämä duunit-joista-kaikki-pyrkivät pois ovat perinteisesti jääneet sellaisille ryhmille, joilla on ollut muita ensisijaisia kiinnostuksen kohteita, tai joiden tilanne on ollut tilapäinen:

  • Opiskelijan kesätyö tai osa-aikatyö, joka ei saa viedä opiskelulta aikaa,
  • pienyrittäjän sivutyö tai duunarin kakkostyö, jolla paikataan huonoa aikaa liiketoiminnassa tai päätoimen palkan riittämättömyyttä,
  • perheenäidin sivutyö, jos pääasiallisen tulonhankkijan palkka ei riitä jossakin tilanteessa,
  • sosiaalitukien varaan pudonneen henkilön työpaikka, josta saatava tulo ei riitä elinkuluihin, mutta henkilö pyrkii pysymään työelämässä tuen täyttäessä vajauksen.

Lyhytkestoiset, sesonkiluontoiset ja matalapalkka-työt ovat perinteisesti olleet puskuri ja hätävara poikkeuksillissa tilanteissa. Nämä sekundaduunit eivät jääneet tekemättä entisessäkään Suomessa. Nykyistä heikomman sosiaaliturvan aikana ne toimivat myös taloudellisina pelastusrenkaina, vaikka niissä töissä ei kukaan voinut vaurastua.

On selvää, että Suomen saavutettua sivistysvaltion tason myös sosiaaliturvassa, sellaisilla työehdoilla ei löytynyt tekijöitä, jotka jättivät tekijän nälkäiseksi. Markkinatalous-järjestelmässä nämä työt jäävät tekemättä, tai työnantaja tekee ne itse, -jos ollaan kylmän kapitalistisia.

Työ joka ei kelpaa suomalaisille: Ojankaivuu

Toki on olemassa esimerkkejä töistä, joihin ”ei löydy tekijää”. Vanhan agraari-Suomen aliarvostetuin työ oli ojankaivuu: Sitä oli aina tarjolla, koska työ oli palkkahaitarin pohjimmainen, ja …tun raskasta. Ojankaivuuseen ei saa nykysuomalaista edes aktiivimallin hardocore-versiolla, mutta eipä ole enää ainuttakaan työnantajaa, joka tarvitsisi ojankaivajaa: Työn tekevät tänään koneet.

Talouden ja tekniikan kehitys on hävittänyt koulutustavaatimattomat työt lähes kokonaan muualta kuin palvelualoilta, joissa satunnaisesti on duuneja joihin voidaan ottaa lyhyellä opastuksella. Pääkaupunkiseudulla ongelmaksi on muodostunut liiketaloudellisesti mahdollisen palkan ja työntekijän elinkustannusten sovittamattomuus:

  • Yrittäjän/työnantajan tulo muodostuu siitä, mitä asiakas suostuu maksamaan ostamastaan tuotteesta tai palvelusta: Mikäli työntekijästä aiheutuvat kulut ovat suuremmat, kuin hänen työpanoksestaan saatu arvonlisä, työntekijää ei palkata.
  • Jos työntekijälle ei jää käteen mitään vuokran, liikkumisen ja syömisen jälkeen, hän jää tulematta töihin.

Tätä paradoksia on ratkottu asumistuella ja maksamalla toimeentulotukea (mikä sen nimi nykyään on?) myös täyspäiväistä palkkatyötä tekeville. Tämä käytäntö on tulonsiirtoa yhteiskunnalta matalapalkka-työnantajille ja myös asunnonvuokraajille.

”Suomalaiselle kelpaamattoman työn” takaa löytyy siis elinkustannukset alittava palkkataso. Nyt huomaamme, että maahanmuuttajia on kuitenkin näissäkin duuneissa, kun yhteiskunnan tuet juoksevat heille runsaammin ja vähemmän kuittitarkasti: Päätyö onkin tukien vastaanottaminen.

Tarkastelemme vielä Banerjeen ja Duflon esimerkkiä USA:sta:

Modernin USA:n perustajina voidaan pitää anglosaksi-, saksalais- ja skandinaavi-siirtolaisia, joiden luomaan yhteiskuntaan myöhemmät tulokkaat orientoituivat, muuttuen sen osiksi. Yhdysvallat on siis monikansallinen, yksikielinen ja yksikulttuurinen. -Tai oli miltei nykyaikaan asti. Tähän yhteiskuntailmiöön saapuivat 1800-luvun lopulla eteläeurooppalainen, pääosin italialainen, siirtolaisaalto.

Annamme Vincentt Teresan kertoa, millaista se oli heille:

”Sisilialaiset ja eteläitalialaiset, jotka olivat lähteneet vuoristokyliensä ja satamakaupunkiensa ahtaista slummeista, olivat täällä (Uuden Englannin kaupungit, Boston, Providence, Newport, …) luoneet lähes samanlaiset olot, kuin ne joita he olivat lähteneet pakoon.”

Kolmannen polven mafioso Teresa kertoo oleelliset asiat isoisänsä #kotoutumisesta luvattuun maahan, huijattavien ja ryöstettävien älykääpiöiden maahan. Sanonta #älykääpiö toistuu usein hänen muistelmateoksessaan: Älykääpiöksi gansterit kutsuivat niitä hyvätuloisia ja hyvät asemat omaavia anglosakseja, joilta he veivät rahat ja joiden kustannuksella he itse rikastuivat.

Sisilian klaaneihin ja suosittelijoihin perustuvan kylmänkovan yhteiskunnan kasvattamat ja tunnottomiksi keittämät nälän karaisemat maahanmuuttajat kohtasivat yhteiskunnan, joka perustui sääntöihin, luottamukseen ja kunniallisuuteen. Mitään näistä ”kunnian miehiksi” itsensä nimenneillä maahanmuuttajilla ei ollut.  Sensijaan heillä oli muisto nälästä, ja tieto ettei oikeudenmukaisuutta ole maailmassa, vaan henkilö joko on Isojen Poikien kaveri, tai sitten ei ole. Lisäksi sisiliaanoilla oli täyttymätön ahneus, kuten usein on puolikehitysmaassa kasvaneilla.

Eteläitalialainen maahanmuuttaja-aalto alkoi heti laivojen lankonkilta laiturille astuttuaan rakentaa uudelle mantereelle tuntemansa maailman kaltaista ”Pikku Italiaa”. USA, jossa lakia ja poliisi oli kunnioitettu pedanttisesti kuten Englannissa, Saksassa tai Suomessa, oli kohdannut haasteen, johon se ei pystynyt vastaamaan.

Irlantilaiset olivat ehtineen ensin: Heillä oli rikollisveljeskuntansa, kovanyrkkiset katutappelijat, ja pomot jotka pitivät vallassaan kortteliensa varkaita pakottaen nämä maksamaan siivut tuloistaan ettei käsi katkee, ja he hallitsivat satamien ahtaajia tavalla johon mikään ammattiyhdistysliike ei ole koskaan kyennyt. Irkkumafiat omistivat myös poliisipäälliköitä ja kaupunginjohtajia, kuten asiaan kuuluu.

Että käytämme sisilialaista sanaa ”mafia”, se jo kertoo kuka voitti. Sisilian hintelät pikkumiehet, jotka olivat vuosisatoja kumarrelleet milloin millekin hallitsijalle, arabeille, Bourboneille yms. hospodareille, -kumarrelleet veitsikäsi selän takana, olivat sitkeämpiä ja ovelampia.  USA näki nykyaikaisen mafian, -paitsi se ei sitä nähnyt vielä pitkään aikaan. Rikollisuus vain kasvoi ja luikerteli yhä syvemmälle yhteiskuntakoneistoon.

Meillä on siis hyytävän-varoittava ennakkotapaus, jossa kauhuoloja lähdetään pakoon, ja istutetaan ne sitten uuteen oleskeluympäristöön.

Tässä siis nobelistien ihannoima ”kotoutuminen”. Se oli #menestystarina vain uusrikollisille. Yhteiskunta hävisi enemmän, kuin vieläkään suostutaan näkemään. Otimme tämän maahanmuutto-kotoutumis -esimerkin, kun Hesarin tänään suitsuttamat Banerjee ja Duflo siitä kirjoittivat.  Mennään takaisin mielikuvitusmaailmaan:

Maahanmuuton taloustieteeseen erikoistunut Aalto-yliopiston apulaisprofessori Sarvimäki allekirjoittaa nobelistien keskeiset teesit maahanmuutosta. Hänen mukaansa taloustieteilijöiden keskuudessa on melko selvä yksimielisyys siitä, että suuri osa ihmisistä hyötyy maahanmuutosta taloudellisesti.

Että ”tieteellinen tieto” on mahdollisimman kaukana arkikokemuksesta ja reaalimaailmasta, siitä on toki esimerkkejä myös ilmastotieteen puolella, mutta tää alkaa olla jo liian paksua.

”Lähtökohtaisesti maahanmuuttajien kanssa suoraan kilpailevien ihmisten pitäisi hävitä ja kaikkien muiden voittaa. Olemassa oleva empiirinen tutkimus ei kuitenkaan tahdo millään löytää maahanmuuton isoja negatiivisia vaikutuksia palkkoihin tai työllisyyteen edes niiden kohdalla, joiden voisi odottaa kilpailevan eniten maahanmuuttajien kanssa.”

Hänen mukaansa etenkin Suomen kaltaisissa korkean sosiaaliturvan maissa huomiota tulisikin kiinnittää ennen kaikkea maahanmuuttajien työllistymiseen.

Näin siis ”tiede”, kun samaan aikaan suomalaisella rakennustyömaalla harvinaistuu suomenkieli, ja villapaalit laitetaan seinään vesisateessa liotettuina.  Ehkei tutkimus ”tahdo löytää”…? – Siinähän se tulikin sanottua: Tutkimusten tulokset ovat nykyään tahdon asia, ei logiikan eikä empiirisen tiedon.

Kuten edellä jo totesimme, poliittinen korrektius ja poliitikoille sopivien tulosten löytäminen on korvannut tieteessä empiirisyyden ja loogisuuden, kuten myös älyllisen rehellisyyden. di-gold

Luettavaa, mutta valehtelu-varoituksella: HS 26.12.2019