Suomen onnekas tai onneton maantieteellinen sijainti on tuottanut meille poliittisia kummallisuuksia. Yksi niistä on sekatalousjärjestelmä, joka kehittyi 1944-1991 yhdistäen vapaan maailman markkinatalouden ja itäisen suljetun yhteiskunnan ominaisuuksia. Tarkastelemme.

Idea ei sinänsä ole huono, vaikka siihen Suomessa ajauduttiin askel kerrallaan, ilman tietoista pyrkyä, ja geopoliittista syistä. Jonkinlaista sekatalousjärjestelmää tavoitteli 1930-luvulla ruotsalainen sosialidemokraattinen teoreetikko Gunnar Myrdal, jonka nimiin on -ansaitusti- laitettu pohjoismaisen hyvinvointivaltion idea.  Ajatus oli silittää markkinakapitalismin pahimpia seurauksia, mutta tappamatta lypsävää lehmää kuten bolshevikit tekivät, ja huolehtia kaikista kansalaisista yhteisin varoin.

Myrdalin ajatusta seurasivat ensimmäisinä vasemmistovetoisen kansanrintaman johtama Ranska ja ”fasistinen Saksa”,  jotka mm. säätivät lait palkallisesta vuosilomasta työntekijöille. En nyt syvenny siihen, kumpi ehti ensin, sillä se voi olla osalle lukijoista liian hapokasta, mutta muilla ei siihen aikaan tälläistä ollut. Sosialismia voi siis yhdistää markkinatalouteen budjetin debet-puolella, mutta ongelmaksi jää sosialistien talouselämään salakuljettama toveritalous:

”Sosialidemokratia on, että kerätään kansalta rahat pois, ja jaetaan takaisin jäsenkirjan mukaan.”

Toveritalous ei toki ole vasemmiston yksin omaama perisynti, vaan Suomessa mm. Kokoomus ja Keskusta ovat olleet teräväpäisinä ”sosialismin” opissa. Syvimmiltään on kysymys ilmiöstä, jossa muodostuu reaalitaloutta kuppaava  omnipotentti monsteri, jolla on vain yksi kehityssuunta: Enemmän virkamiehiä, enemmän tukijärjestelmiä, enemmän säätelyä.

Jos bolshevikkien tyrkyttämä ”sosialismi” tappoi kirveellä yritteliäisyyden ja kansalaisten vaurastumisen omalla työllään, sosialidemokratia tekee sen köydellä kuristamalla.

Sossuilta jää vain huomaamatta, että kuolee se ”kapitalismi” niinkin, ja lopettaa heidänkin ruokkimisensa. Sekatalous-sosialismi jatkaa siis megalomaanisen byrokratian ja tulonsiirtosirkuksen kasvattamista katkeraan loppuunsa asti.

Suomella oli eräänlainen ajolähtötilanne vuonna 1944 loppuneen sodan jälkeisen jälleenrakennuksen, sotakorvausten ja siirtoväen asuttamisen ollessa edessä. Kukin näistä haasteista olisi yksin riittänyt tuhoon, mutta eräistä syistä selvisimme. Taloudellisen torjuntavoittomme osatekijöitä olivat joustavuus, innovatiivisuus, oikeat henkilöt oikeilla paikoilla, ja hyvä onni.  Valtio alkoi silloin säädellä taloutta, pakosta, ja muodostui epäpyhä allianssi 1.0, aseveliakseli joka toteutti vuoden 1948 poliittisen torjuntavoiton.

Näistä vuosista meille jäi perintönä rakenteita, joissa valtio ja yksityinen pääoma lomittuivat, ja ”punaiset vuorineuvokset” tahkosivat rahaa idänkaupasta. Jätämme kuitenkin taloushistorian, sillä milleniaalit eivät olleet silloin syntyneetkään, eivätkä näistä vaiheista tiedä.  Siksi he ovatkin niin vaarallisia Suomelle.

1970-luvulla suomalainen sekatalousjärjestelmä oli muotoutunut konglomeraatiksi, johon oli poimittu kapitalismista ja sosialismista niiden huonot puolet. Eräitä ilmiöitä onkin kommentoitu osuvasti:

”Voitot on yksityistetty, tappiot valtiollistettu.”

Jotta tähän päästiin, sekatalouden vetäjiksi oli otettu Kokoomuksen uudet isännät, ”kauppakamarinulikat”, kuten eräs median veteraani heidät määritteli. Julkistalouden kuppaamisesta ja julkisen omaisuuden tuhlaamisesta, -so. siirtämisestä yksityisiin taskuihin- oli kadonnut kokonaan sosialistien hyvät tarkoitukset ja verukkeet. Nyt sosialisioitiin kokoomuspoikien johdolla, ja -kuten vasemmistolla oli virkaläänityksensä– uusi ruiskukkasosialismi loi verkoston yrityksiä, joita ei olisi ilman valtion/kunnan rahahanaa.

Hyvinvointivaltion formaattiin kuuluvia asioita siirrettiin yksityisten yritysten toimeenpantaviksi, ja näiden toimijoiden omistukset ja edunsaajat löytyivät usein veroparatiiseista. -Hei mitä mä luin: Verorahoitteinen julkisen sektorin toiminta teetettiin yksityisellä firmalla, joka ei maksa veroja. Näin käy kun kokkarit sosialisoivat.

Sekatalous-Suomen puoluekenttä alkoikin jossain välissä muistuttaa entistä Itä-SaksaaKommunistinen SED oli valtionhoitajapuolue, sille lojaalit konservatiivipuolue, talonpoikauspuolue ja liberaalipuolue ylläpitivät monipuoluejärjestelmän kulisseja. Vihreän puolueen Itä-Saksan poliittinen poliisi Stasi rakensi tosin varmuuden vuoksi ainoastaan Länsi-Saksan puolelle.

Sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion rakentaminen on siis jossakin välissä suistunut väärille raiteille, tuottaen loismaisia poliittisia rakenteita ja kasvavan vapaamatkustajien joukon. Kun meillä on nyt päällä sekä taloudellinen että epidemologinen kriisi, joka on vielä hyvin vakava, ja voi aiheutta drastisia seurauksia, kuulemme hallitukselta seuraavan mantran:

”Nyt ei ole aika puhua leikkauksista.”

Niin miksei ole? Velkaantuminen on karannut käsistä eikä hallituksen suunnittelemia veronkorotuksia kestä kansantalous eivätkä kotitaloudet. Hybridisosialimista on joko päästävä eroon, tai se upottaa meidät itsensä mukana. Tässä on Suomen mene-tekel:

”Suomessa on hallintoa 20-miljoonaisen kansakunnan tarpeisiin, mutta meitä on vain 5,5 miljoonaa. Tässä on asia, josta täytyisi puhua.”

Edellä kerroin, miksi näin on, ja kerroin ettei näin voi jatkua. Kukin tehkööt omat johtopäätöksensä. di-gold