Israelin korkein kenraali mainitsi tänään, puhuessaan kansainvälisessä turvallisuuskokouksessa, Herzliya-forumissa, mahdollisuuden ”toimenpiteistä” ydinasetta tavoittelevaa Irania vastaan. Useat pappis-valtaisen Iranin johtajat ovatkin toisinaan sanoneet, että ”Hitleriltä jäi jotakin kesken”, joten huoli shia-islamistien ydinaseesta on israelilaisille hyvin ymmärrettävää. 

Israelin puolustusvoimien, IDF:n, esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herzi Halevi kertoi tänään tiistaina, että Iranin jatkuva eteneminen kohti toimintakelpoista ydinasetta saattaa sulkea pois Israelilta muut vaihtoehdot, kuin ennaltaehkäisevä sotilaallinen toimi ydin-uhkan estämiseksi. Tämä on toistaiseksi jyrkin israelilainen lausunto asiassa. Pääministeri Benjamin Netanjahun kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Tzachi Hanegbi sen sijaan katsoi, ettei Iranin uusi maanalainen ydinlaitos aiheuta välitöntä uhkaa Israelille.

”Iran on edistynyt viime vuosina uraanin rikastamisessa enemmän kuin koskaan ennen. … Horisontissa on negatiivisia potentiaalisia trendejä, jotka voivat johtaa toimenpiteeseen…” ”Meillä on kyky iskeä Iraniin. Emme ole syrjässä sen suhteen, mitä Iran yrittää tehdä meidän ympärillämme. Iran ei myöskään voi olla syrjässä sen suhteen, mitä voimme tehdä sitä vastaan.”, sanoi kenraali Halevi lehden mukaan.

Kenraali muistutti Iranin pappisjohdon olevan mukana kaikessa Israelia vastaan suuntautuneessa toiminnassa, alkaen rahoituksesta päättyen vakoiluun ja terrorismiin. Israelin ahdas maantieteellinen asema tuli myös mainituksi: Jos IDF joutuu sotaan monella rintamalla, se iskee vihollisiaan kaikilla rintamilla paljon kovemmin, totesi kenraali palauttaen mieleen Israelin 1900-luvulla käymät sodat.

Iranilla uusi ydinlaitos vuoristossa

Maanantaina julkisuuteen tulleen uutisen mukaan Iran on rakentamassa uutta maanalaista ydinlaitosta Zagros-vuoristoon. Uusi laitos tullee korvaamaan Natanzissa olleen uraanisentrifugi-tehtaan, jossa tapahtui jostain syystä räjähdys ja tulipalo v.2020. Israelin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Tzachi Hanegbi kertoi konferenssiin osallistujille, että ”maanpäällisiin tiloihin (hyökkääminen) on tietysti helpompaa. Mutta mitä voidaan sanoa tästä asiasta, on se, että ei ole paikkaa, johon ei päästäisi”,

Iranin pappisjohdon ja saudien läheneminen

Shia-islamisten Iranin ja wahhabiittisen sunni-suuntautuneen Saudi-Arabian läheneminen on tuore poliittisen asetelman muutos Lähi-idässä. Kenraali Halevi ei nähnyt saudien ja Iranin sopimusta ”strategisena muutoksena, joka jarruttaisi Israelin tavoitteita”. Hän ei usko saudien tosissaan luottavan Iraniin.

Hizbollahin uhka Israelille

Kenraali Halevin mukaan Israelilla on ”pohjoisessa erittäin hyvä valmius mihin tahansa sotaan. Se paranee päivä päivältä.” Kenraali arvioi Hezbollahin tullun pelotelluksi niin hyvin, että pysyvät rauhallisina, mutta tämä ei tarkoita rajan rauhoittumista  lopullisesti: Hizbollah ”luulee ymmärtävänsä ajattelumme, mikä voi saada sen uskaltamaan ja haastamaan meidät skenaarioissa, joissa emme lähde sotaan”.

Kenraali Halevi varoitti Syyrian johtajaa Bashar Assadia lähentymisestä Iranin shia-islamistien suuntaan; ”Jokainen valtio, joka on tullut lähemmäksi Irania, epäonnistuu ja hajoaa. Hänen (Assadin) pitäisi ottaa tämä huomioon.” Kenraali pohti myös Syyrian pääsyä takaisin Arabiliiton jäsenjoukkoon: Voivatko maltilliset sunnivaltiot vetää Syyrian pois vaarallisesta Iranin shiia-akselista.

Azerbaidžan ei auta Israelia Irania vastaan

Azerbaidžanin varaulkoministeri Fariz Rzajev oli myös läsnä konferenssissa. Hän torjui spekulaatiot, että Azerbaidžan voisi tukea Israelin mahdollista iskua Iraniin, vaikka hänen kotimaansa onkin muistettu Israelin pitkäaikaisena ystävänä:

”Me pidättäydymme puuttumasta (muiden maiden) kiistoihin tai ongelmiin, mukaan lukien sallimalla alueemme käyttöä joihinkin operaatioihin tai seikkailuihin”, sanoi Azerien varaulkoministeri konferenssissa.

Iranin ydinase-hankkeen torjumisesta näyttää olleen kaikenlaista jutustelua julkisuuden ulkopuolella? Lehti poimi konferenssikeskusteluista vielä turvallisuusneuvonantaja Hanegbin maininnan Yhdysvaltojen bunkkerin-murtamis työkaluista,  GBU-43/B-pommeista, joita ei siis ole Israelin arsenaalissa. -Oliko tässä jokin vihje, sen selviämistä jäämme odottelemaan. di-gold

Luettavaa:

Iranin hullut papit ”12 päivän päässä” ydinpommista

Republikaanisenaattori tiukkana Iranin ydinpommi-hankkeelle, -ja sotalaivan rantautumiselle Brasiliaan

Iranin turvajoukot pidättivät tanssivat tytöt

Iranin islamistihallitus mielenilmaisun kohteena UNHRC:ssä, Suomen ulkoministerikin huomattiin