Kolumni: Saphira.
Listaan tähän muutaman asian jonka pohjalta voi ajatella kuten otsikossa.
- Jo koronavirusepidemian alussa oli selvää että tauti on tappavin vanhuksille. Ohjeistuksissa sanottiin silti, että
- …Espoossa on tullut ilmi että läsnäolokuntoutus evätään sellaisiltakin potilailta jotka kuolevat pois hitaasti kituen jos jäävät ilman tätä hoitoa.
- Suomessa on suhtauduttu penseästi vanhuksien kohtelun parantamisen vanhainkodeissa ja hoivakodeissa jo vuosikymmeniä. Nyt vanhuksia alkaa kuolla kuin kärpäsiä näissä, ja syynä idioottimaiset, tai sitten tahalliset, virheet siinä miten on yritetty estää viruksen leviämistä vanhuksiin.
- Vaikka todettiin että parilta suhmuroijalta hankitut suojaimet ovat sekundaa, tilataan samoilta koijareilta lisää samaa
- Lääkärit ovat alkaneet soittaa salatuista numeroista vanhuksille, vaatien että hoitoehtoihin lisätään käsky olla elvyttämättä potilasta. Tästä on jo monta näyttöä, alla linkissä yksi.
- Samalla kun halutaan aktiivisesti toimia jotta vanhuksia saadaa hautaan nopeutetulla aikataululla, ovat rajat auki tummaihoisille tulijoille, jotta nämä voivat muun muassa levittää virusta kansan keskuuteen.
- Lääkefirma halusi auttaa ilmaiseksi hengityssuojaimien hankinnassa – viranomaiset kielsivät!
- Suomen hallitus kertoi luottavansa THL:n ohjeisiin senkin jälkeen kun ne oli osoitettu tappaviksi.
- Suomen pääministeri Sanna Marin on julkisesti osoittanut olevansa Leninin ideologian kannattaja ja kommunistisen massamurhausideologian kannattaja esittämällä nyrkkitervehdys puoluekokouksessa vuonna 2017.
- Lääkärit New Yorkissa ovat tiedottaneet toimivasta hoidosta malarialääkkeellä; ”Hydroxychloroquine/Zithromycin/Zinc Combo Proves Effective on 700 NY Patients”. Jos tätä ei aiota edes kokeilla terminaalipotilaisiin Suomessa, todistaa se taas osaltaan että Suomen viranomaiset tahallaan murhailevat potilaita, valtamedian hiljaisuuden ja ihmisoikeusjärjestöjen passiivisuuden varjossa, eikö totta?
Lähteet:
https://www.suomenuutiset.fi/nakokulma-kertokaa-meille-mita-tapahtuu/
https://vastavalkea.fi/2020/03/19/korona-ja-kelan-ohjeistus-sosiaaliturvaa-kuollakseen/
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/15f45f8c-be6f-421e-9d2b-a004b9ea2aca
”Hydroxychloroquine/Zithromycin/Zinc Combo Proves Effective on 700 NY Patients – Dr. Vladimir Zelenko shares a preliminary study outlining how out of all the patients he treated, there were ZERO deaths, ZERO intubations https://youtu.be/1TJdjhd_XG8?t=1m24s (40 mins)
Murhaamisessa on tärkeää samalla vetää rahaa paremminvoiville, jonka termin aikanaan Jyrki Katainen toi framille Eduskunnassa pitämässään puheessa.
Tähän auttaisi jos THL on, kuten aiemmissa tapauksissa, kaveri kansainvälisten lääkejättien kanssa, ja levittää sellaista propagandaa joka paisuttaa covid-pandemian uhrilukuja, sekä todellisia että alla linkissä mainitun kaltaisia satuiluja:
Tuo on varmaan osasyy miksi lääkärit soittelevat nyt vanhuksille tai heidän omaisilleen ja vaativat että hoito-ohjeeseen pitää laittaa että ”EI SAA ELVYTTÄÄ”.
Elvytyshän ei voi toimia jos annetaan tahallaan väärä diagnoosi.
Tästä on muuallakin maailmaa nyt kovaa pulinaa. Esimerkiksi New Yorkissa eräs lääkäri vaatii muutosta Covid -hoitoon, jonka hän väittää tappavan potilaat pelastamisen sijaan:
https://fromrome.info/2020/04/06/dr-cameron-kyle-sidell-says-covid-19-is-not-the-cause-of-the-deaths-on-ventilators/
”Tämä tohtori on testannut Covid-19 potilaita ja todennut että nämä eivät kuolekaan siitä syystä kuin oletetaan!”
Kommenteissa tuodaan esill 5G-taajuus 60GHZ, että sillä on uniikki ominaisuus ”kaapata happi” niin että altistunut henkilö voi jopa kuolla”. En tiedä aiheuttaako se ”standing wave” happimolekyyleihin, vai mistä on kyse?
”There is a paper from 2001 which supports Dr Cameron Kyle Sidell’s conclusions
News | April 10, 2001
”Fixed Wireless Communications at 60GHz Unique Oxygen Absorption Properties”
by Shigeaki (Shey) Hakusui, President, Harmonix Corporation”
TykkääTykkää
60 GHz -taajuus imeytyy energiana 98-prosenttisesti happeen. Näin hemoglobiinin kyky ottaa happea hengitysilmasta vaikeutuu, ja ihminen voi jopa kuolla kadulle, kuten 5G -Wuhanissa on käynyt.
Etu suuryhtiöille on että tällä taajuudella voidaan laittaa lähetysantenneja tosi tiheään samalle taajuudelle ilman että ne häiritsevät toisiaan. Tämä taajuus on siis korporaatioiden näkökannasta se paras taajuus jolla 5G voidaan tuoda alueille joissa on PALJON IHMISIÄ SAMALLA ALUEELLA.
https://www.rfglobalnet.com/doc/fixed-wireless-communications-at-60ghz-unique-0001
Toisaalla luemme:
”The promotional materials from Telecom companies brag that 5G messes with oxygen molecules. Oxygen is in the air we breathe, it comes from trees. Trees make it out of carbon dioxide. It’s two oxygen molecules and they share electrons. When you hit oxygen molecules with 60 GHz millimeter wave emissions it affects the orbital properties of the electrons of the oxygen molecules. The 60 GHz range is known as the Oxygen Absorption Band. At 60GHz, 98% of electromagnetic energy is absorbed by O2. When 5G reaches the frequency band of 60 GHz, the ability for a person’s blood hemoglobin to bind with oxygen is hindered and this might explain, in part, why people in Wuhan just fall down dead in the streets, which is not a normal thing we see with viral infections.”
https://drsircus.com/general/virus-5g-and-pollution-combine-to-destroy-wuhan/
TykkääTykkää
Menossa on depopulation- ohjelma. joten kaikki keinot on tietenkin käytössä. Tilaa Suomessa täytyy tehdä EU:n tilastoissa jo olevalle 62 000 000 :lle muslimille. Rasistisesti niiden oletetaan olevan helpommin suostuvaisia NWO:n orjiksi kuin valkoihoisen.
TykkääTykkää
”Sensijaan että tehtäisiin eläinkokeita, vaaditaan yhä useammin (suurteollisuusmafian lobbajien kautta) että todistetaan että joku uusi teknologia on jo aiheuttanut vahinkoa, ja siksi pitäisi keskeyttää sen lanseeraaminen.”
Lecture on wireless radiation policy and tech update!
TykkääTykkää