Nokian toimitusjohtaja kertoi jo viime vuonna, että älylaitteita istutetaan ihmiskehoon seuraavan kahdeksan vuoden aikana, kun kuudennen sukupolven (6G) verkko tulee käyttöön. Nokian toimitusjohtaja ilmoitti asiasta World Economic Forumissa viime vuonna (2022).
Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi Maailman talousfoorumin (WEF) 2022-kokousyleisölle, että vuoteen 2030 mennessä 6G-verkko korvaa tällä hetkellä käytössä kaikkialla maailmassa käytettävän langattoman 5G-yhteyden.
WEF:n kokouksessa Davosissa puhuneen Lundmarkin ennuste kehoon upotettavasta teknologiasta vaikuttaisi kuitenkin menevän tätä visiota pidemmälle, mutta johtaja ei täsmentänyt, mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti. Kyse voi olla esimerkiksi ihon alle upotetuista siruista. Toisaalta Elon Muskin Neuralink-yhtiö kehittää jo tapaa yhdistää ihmisaivot tietokoneeseen kirurgisesti.
Lieneekö salaliittoteoreetikot jo sirutettu, kun eivät tätä hiffanneet?
Luettavaa:
- Iltalehti 05.05. 2023: Aivoihin asennettavan mikrosirun luvataan parantavan sokeuden, kuurouden ja masennuksen; Ihmiskokeita on tehty 50 henkilöllä. Yhtiön seuraava haaste on saada siru myös laajempaan käyttöön.
- Iltasanomat 31.05. 2022: Nokian pomo: Älypuhelin katoaa – näin 6g:tä käytetään vuonna 2030,
- Prime Business, maaliskuu 2022: Nokian toimitusjohtaja sanoo, että ihmisille istutetaan 6G-siruja, mikä asettaa aikakehyksen (engl.kielinen),
- Business Insider 24.05. 2022: 6G Will hit the market around 2030 amid the expansion of the ’industrial metaverse,’ Nokia CEO says,
- India Today 07.06. 2022,
Fortumin Lundmark: Hiilivoimaa tuhotaan Suomessa, ostetaan Saksasta
1980 luvulla visioitiin, että vuonna 2000 liikumme magneettikentän avulla leijuvissa liikennevälineissä, joten ei visiot aina toteudu. Bild lehden kansikuva , muistaakseni vuodelta 1986 peloitteli ihmisiä ilmaston lämpenemisellä ja jäätiköiden sulamisella. Kuvassa Kölnin tuomiokirkkon tornit oli puolittain veden alla vuonna 2000. Pieleen meni sekin visio .
TykkääTykkää
No niin, katsokaa yllä olevaa kuvaa, jossa siru pilkottaa oikeasta kädestä?
Ps. How biblical….
”Vanhempi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1938 käyttöön ottama suomennos samasta kohdasta on seuraavanlainen:
»16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.”
TykkääLiked by 1 henkilö
Niimpä varmaan. Kun katsot kättäsi, montako sormea näet?
Minä en harhoja näe vaan suoraan sen mikä harhojen tonava tuokin ”uutinen” on.
TykkääTykkää
Jätin kertomatta, Iltalehdessä kerrotun, että implantti saa sokeat kävelemään ja kuurot näkemään. -Voit tsiikata sieltä, missä Tonava on.
TykkääTykkää
Täyttä tuubaa, mutta ei uutta valemedioilta.
Samma kastia oli lehdissä ja medoissa vuosikymmeniä sitten, kun onnensa kukkuloilla kertoivat että 2000 luvulla ei ole enää normaaleja autoja vaan kaikilla on lentävät autot, missäs niitä näet?
TykkääTykkää