Kolumni: Saphira.
Laitan tähän pari syytä miksi hiilidioksidin vihaajat ovat harhaisia. Syitä löytyy paljon lisääkin joten alla lukeva on esimerkinomainen otos asiaan liittyen:
-
- Hiilidioksidi ei ole mikään haitallinen kaasu. Tieteen kovan datan mukaan ei hiilidioksidi ihmisen ilmoille tuoma osuus vaikuta havaittavasti ilmaston lämpenemiseen. Se on sensijaan välttämätön kaasu kaikille kasveille maailmassa. Sitä on tällä hetkellä paljon vähemmän kuin kauan sitten jolloin maapallolla oli enemmän kasvillisuutta kuin nyt. Kuten ilmastontorjuntafanaatikotkin myöntävät, ovat fossiiliset polttoaineet tuon ajan suuren hiilidioksidipitoisuuden suoman valtavan kasvillisuusmäärän tuotos. Jos hiilidioksidin määrä putoaa vielä nykyisestä ei kasvit enää selviä, vaan koko planeetta kuolee kirjaimellisesti.
-
- Edelliseen pykälään viitaten ei ole mitään ongelmaa siinä että hiilidioksidia tuprutetaan taivaalle hiilivoimaloissa. Itse olen sitä mieltä että koska autot saastuttavat ilman lisäksi valtavat määrät pinta-alaa teiden varsilla (muilla päästöillä kuin hiilidioksidi), josta syystä siellä kasvavia kasveja ei voida hyödyntää elintarvikkeina, tulisi autojen jatkossa olla sähköautoja.
- Kasvihuoneet ostavat hiilidioksidia syystä. Se lisää satoa ja kasvien vedentarve vähenee. Sitäpaitsi, kun ilmakehässä on enemmän hiilidioksidia, sietävät kasvit huonompia olosuhteita, jolloin kasvillisuus lisäntyy maapallolla, ja ”liika hiilidioksidi” siirtyy näin ajan myötä tähän kasvillisuuteen.
- Planeetta on juuri tällä hetkellä astumassa kylmään aikakauteen. Sama kylmän ajan olosuhde joka tapahtui monen eri aurinkosyklin minimin sattuessa samaan aikaan 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin Thames-joella liikuttiin jäällä, on nyt alkanut. Aurinko on ollut pilkuton jo pari vuotta niin kauan per vuosi että rikotaan pitkäaikaisia ennätyksiä. Tässä kylmää suihkua heille jotka väittävät että aurinko on niin heikko että jopa 4/10000 osa ilmakehän määrästä oleva hiilidioksidi peittoaisi sen vaikutuksen lämpötiloihin.
- Historiallisesti ovat maan asukkaat voineet huonoimmin ja laajat kurjuuden esiintymät tapahtuneet silloin kun on ollut viileämpää. Keskiajan kukoistusaika tapahtui kun oli huomattavasti lämpimämpää kuin nyt (jota tosiasiaa ja verifioitua faktaa ilmastonmuutosalarmistiset globalistit tahallaan vääristävät ja piilottavat).
-
- Tiedejulkaisut tiedottavat jo avoimesti että seuraavat 50 vuotta tulee olemaan paljon viileämpää auringon aktiviteetin vähentyessä normaalin syklinsä mukaisesti. Voisiko joku kertoa tämän Greta Thunbergia jumalanaa pitäville fanaatikoille, jotka väittävät että aikaa olisi vain muutama vuosi, joka sama alarmistinen on uusittu kerta toisensa jälkeen kun edellinen sellainen olikin bluffia? Alle linkatussa tieteen kieltäjien (science denialistis) LiveScience -jutussa jopa myönnetään että ilmastonmuutosmallinnuksensa ovat erittäin hataralla pohjalla, kun ei ymmärretä edes niinkin helposti mitattavissa olevan asian kuin ultraviolettisäteilyn muuttujien vaikutusta ilmastonmuutokseen. Tämä puetaan innokkaaseen kieliasuun, miten ollaan iloisia että nyt alkaneen kylmän jakson avulla saadaan tarkempaa tietoa näistä asioista, joiden avulla mallinnus olisi tieteellisempi kuin nyt.
- Tämänastinen lämpeneminen on melkoisen identtinen sille lämpötilojen nousulle mitä tapahtui Maunder-minimum -kylmän kauden jälkeen.
- Fysiikan Professori Emeritus Kalifornian yliopistosta, Hal Lewis, sanoi itsensä irti USA:n Fyysikkojen Kattojärjestöstä. Hän kertoi miksi:
”Syynä on tietysti ilmastonmuutoshuijaus (scam) jossa liikkuu tuhansia miljardeja dollareita, pieksemässä suuren määrän tiedemiehiä rötösjoessa korruption syövereihin. Jopa Australian Fyysikkojen Kattojärjestö on samassa mätäojassa. Tämä on suurin ja menestynein pseudotieteellinen kusetus mitä olen koskaan eläissäni nähnyt. Olen kuullut sanottavan että nykyään fyysikot eivät ole yhtä älykkäitä kuin ennen, mutta tähän en usko. On kyse Rahasta. Juuri siitä josta Eisenhower varoitti puoli vuosisataa sitten. Tässä on tosiaan kysen tuhansista miljardeista dollareista, sekä kuuluisuudesta, maineesta ja tuon klubin jäsenille järjestettävistä matkoista eksottisille saarille.”
Lähteitä:
https://hiilivapaasuomi.fi/2020/05/12/datteln-4-hiiliajan-muinaisjaanne/
https://www.livescience.com/61716-sun-cooling-global-warming.html
https://www.iceagenow.info/2020-the-lowest-solar-activity-in-over-200-years/
https://en.wikipedia.org/wiki/Maunder_Minimum
https://en.wikipedia.org/wiki/File:Sunspot_Numbers.png
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Carbon-14_with_activity_labels.png
https://www.iceagenow.info/category/global-warming-is-a-myth/climategate/
Auringon pilkkujen määrän liittyminen lämpötiloihin ei ole todistettu juttu. Sen sijaan totta on, kasvit kuolevat kun hiilidioksidi pitoisuus laskee alle 200 ppm. Tämä aiheuttaakin roiman lämpötilojen nousun, koska auringon energian kuluminen haitumiseen vähenee. Tästä nykyinen jatkuva hidas lämpötilojen kasvu johtuukin. Ihmiset tuhoavat metsiä, haituminen vähenee ja lämpötilat kohoavat. Ilmakehän kokonaisenergia pysyy samana, siis hiilidioksin lisääntyminen tai väheneminen ei luo lisää energiaa ja miten se sitä tekisikään.
TykkääTykkää
Kiitos Puolueeton palautteestasi. Uudempi menetelmä ottaa huomioon 3 mittausta, ja on toiminut hyvin tähän asti. Ja kolme pilkuttomampaa kautta, joissa kaikissa kylmempää. Sattumaa?:
https://electroverse.net/nasa-predicts-next-solar-cycle-will-be-lowest-in-200-years-dalton-minimum-levels-the-implications/
”Like the deeper Maunder and Spörer Minimums preceding it, the Dalton brought on a period of lower-than-average global temperatures. The Oberlach Station in Germany, for example, experienced a 2C decline over 20 years, which devastated the country’s food production.”
TykkääTykkää
Datteln -voimalaitoksen lupasotku ja Saksan hallituksen kyvyttömyys yksinkertaisesti laittaa peli poikki ja yksinkertaisesti joko purkaa tähän asti rakennetut osat tai jalostaa ne vaikkapa urheiluhalliksi osoittaa karulla tavalla että oikeasti globalistit eivät välitä ympäristöstä tippaakaan, kuten eivät tehneet osittain samat suvut rahoittaessaan Neuvostoliiton silloista sosialistimafiaa.
Samoin uusien kuluttajien massatuonti kylmään pohjolaan todistaa vailla epäilystä että todellinen agenda on rahastaa, toimia hajoita ja hallitse- kaavan mukaan, sekä valjastaa teknologia ja miliisi sille että kansalaiset laitetaan ”porsaiksi rikkaiden juhlapöydälle”.
Kyse on suuresta kusetuksesta jossa jopa miljardit ihmiset menettävät kaiken tai vajoavat köyhyyteen muutaman ääririkkaan ryöstäessä heidät erittäin ovelalla tavalla.
Pitkähkö video antaa vilauksen tämän monitahoisen huiputuksen kulissien taaksi:
https://altcensored.com/watch?v=hICc6cC6Ff4
TykkääTykkää
Ilmastohörhöt kuulemma laittavat lämmöt pois jostakin huoneesta talven ajan jotta säästyy sähköä. Ei kovin fiksua. Voi tulla kalliiksi kun homevauriot ilmestyvät ajan päästä. Siihen remonttiin menee sitten sata kertaa enemmän energiaa kuin mitä siinä huonetta kylmänä pidetessä säästyi.
TykkääTykkää