Rovaniemen Norjan Kirkkoniemeen yhdistävän junaradan hinnaksi lasketaan 3 miljardia (ilman budjettiylityksiä) josta Suomen osuus kaksi miljardia. Radan perjantaina julkistettu linjaus vie sen geopoliittisesti arveluttavasti Venäjän rajan lähelle, millä ilmeisesti tavoitellaan synergiaa Venäjälle ja Kiinalle tärkeän Koillisväylän valokaapelin kanssa.

Valokaapeliyhteys Jäämeren pohjassa Euroopasta Kiinaan on mainittu myös Suvi Lindenin firmojen skenaarioissa, joilla Linden rahasti Pohjois-Pohjanmaan Elykeskukselta runsaat sata tonnia: NxtVn:n kaapeliprojekti Oulusta merenpohjaa etelään nähtiin skenaariossa hyötyvän em. Jäämeren kautta Norjaan tulevasta yhteydestä, sikäli kun sitä koskaan rakennetaan.

berner.lipponen.png

Kuva rautatie-hankkeen julkistamis-tilaisuudesta. Tämä nauru eri lupaa hyvää suomalaisille veronmaksajille. Paavo Lipponen on, politiikasta pudottuaan,  toiminut venäläisen energiajätin #konsulttina. Jokainen tietää, mihin kansainvälinen energia-alan toimija tarvitsee entisiä poliitikkoja. Esko Ahokin oli kaivettu naftaliinista.

Nykyinen ministeri Anne Berner esiintyy myös samassa yhteysverkostossa, kuin Suvi Lindenin yhtiöiden taustarahoittaja Khaled Sedrak:

khaled-berner800

sedrak-berner0001

Avainsana: Arctic Corridor. Kukaan ei muuten ole kysynyt, mistä Sedrakin löytämä raha tulee, mutta tiedämme ainakin osittain, minne se menee: Mm. Jämsän Hallissa sijaitsevan entisen varuskunnan kiinteistökuluihin. Tiloihin, joissa ei ole toimintaa, suunnitellaan datakeskusta. Puuttuu enää kansainvälinen valokaapeli. -Vai puuttuuko:

oulukaapeli800800

Kuva ei esitä eläkeläinen Suvi Lindenin konferenssimatkoja, joista onkin hyvä selvitys Iltasanomilla (12.03.2018), vaan jonkinlaista kaapelivyyhteä. Lindenin puhujakiertue kyllä liippaa tätäkin narukerää:

2016, Tammikuu:
Lindén päivitti kuvan kuuluisasta Honolulun Waikiki Beachistä ja kertoi olevansa Pacific Telecommunications Council -järjestön vuosittaisessa konferenssissa Havaijilla. Konferenssi järjestetään Honolulun hienossa Hilton Hawaiian Village Waikiki Beach Resort -hotellissa. Lindén kertoi Facebook-päivityksessään 20. tammikuuta, että NxtVn ja Suomen valtionyhtiö Cinia ovat allekirjoittaneet Honolulussa strategisen yhteistyösopimuksen.

2017,Kesäkuu:
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vieraili kesäkuussa Kiinan Pekingissä ja Dalianissa. Sipilän mukana oli valtuuskunta, jossa oli edustajia yrityksestä ja mukana oli myös NxtVn. Oululaisen Forum24-kaupunkilehden mukaan Lindén edusti NxtVn-yhtiötä Sipilän Kiinan matkalla. Yritysvaltuuskunnan koonneen Finpron (nyk. Business Finland) mukaan sillä ei ole lupaa paljastaa, oliko Lindén mukana Kiinassa.

2017,Lokakuu:
Japanilaisen Hokkaidon yliopiston arktinen keskus kertoo sivuillaan, että Sapporossa on järjestetty lokakuussa arktiseen digitalisaatioon ja datakaapeleihin liittyvä seminaari. Lindén oli yksi seminaarin puhujista. Hokkaidon yliopisto maksoi Lindénin majoituksen ja lentoliput.

Suvi Lindenin reissaaminen, veljensä ilmoituksen mukaan varattoman ja tulottoman, oululaisen start-up-yrityksen edustajana kaipaa selityksiä, muustakin kuin matkalaskujen kuittaajasta. Linden on tuonut NxtVn-yritysryppääseen ilmeisesti vain entisen suomalaisen ministerin uskottavuuden, pääomiahan entisen kansanedustajan toimeentulotukea nauttivalla työttömällä ei voi olla.

Kysyimme, mikä on Paavo Lipposen rooli kaasuputkiyhtiössä. No, mihin poliitikkoja tarvitaan? Jatkokysymys kuuluukin, mikä on Suvi Lindenin rooli Suomea sivuten mahdollisesti kulkevaan datakaapeliin liittyvissä bizneksissä. Onko epäkorrektia todeta, että sama vastaus, kuin Lipposen kohdalla, pätee nytkin.

Tietopankkeja, konesaleja joissa palvelimet hyrisevät, jne., saattaa ilmaantua nopeiden supertehokkaiden yhteyksien lähistölle, ja niitä käyttävät asiakkaat voivat olla vaikka Lontoon Cityssä, Arabiemiraateissa tai Moskovassa. Se, kuka saa hyvissä ajoin projektinsa pystyyn oikeaan paikkaan, voi tehdä hyvän tilin.

Vaikka ei ostaisikaan kokonaista varuskuntaa omakotitalon hinnalla, pelkkä tieto, milloin ja mihin kaapeli vedetään, on miljoonien arvoinen.

Onko sitten ”tehty kepuloinnit” (tai kokkaroinnit) ja ryhdytty ymppäämään ison julkishankkeen kylkiäiseksi pientä ”serkkupojan-firmaa”, elikkä on ”Kateroitu&Steelattu”  jo ennenkuin iso projekti on vierähtänyt käyntiin?

Joka tapauksessa ”vanha jengi on koossa taas”, ja julkista rahaa palaa, ja yksityistä sataa taskuihin.

”Suomalaisilla on ollut poikkeuksellisen hyvä herraonni”, sanoo ne jotka syö herrojen pöydästä. Herroilla tai rouvilla on onni joskus vaihdellut, vaikka hotelli Kampalassa oli korkeatasoinen, eikä hinnoittelu rasittanut pientä matkaajaa (joku muu maksoi). #SuviLinden.

Nyt on käynytkin niin, että väliportaan toimijan yksityisbisneksen takaisku, asianomaiselle hyvin fataali, sotki isoja asioita, ja suurten kuvioiden varjot näkyy? -Kuten myös isojen kenkien kärjet verhon alta, mutta ”case not closed”, vaikka Juha Sipilä, ”Oulun kultasormi”, sanoikin niin. di-gold

MTV 09.03.2018.

patriamuerte800450
Välikysymys Patriagatesta! -Ei sitten ollutkaan ”loppuun käsitelty”.