Kolumni: Saphira.
Anteeksi mitä? Joudummeko uskomaan tällaista sanomaa vaihtoehdottomana faktana jolle on vain alistuttava?
Näin kertoi Presidentti Sauli Niinistö YLE:n illan uutislähetyksessä Kreikassa kärjistyneen maahantunkeutujien ja Kreikan rajavartioston välisestä kahakasta:
”Hallitsemattomia maahanmuuttoilmiöitä, kansanvaelluksia, ei niitä voida torjua kuin sillä tavalla että Euroopan Unioni rakentaa yhteisen rajan ja yhteiset periaatteet siihen, kenellä on turvapaikkaoikeus ja kenellä ei, ja kaiken lisäksi toimii tavalla jossa noudettaisiin nämä turvapaikanhakijat leireiltä, jolloinka varmistettaisiin että kaikki kaikkein pahimmassa hädässä voitaisiin auttaa, ja estettäisiin tavalla tai toisella sellainen väkisin tuleminen.”
Miten niin hallitsemattomia? Tämä on Turkin presidentti Erdoganin toteuttama, täysin hallittu ja harkittu toimi. Newswars -sivuston mukaan on kyse Erdoganin sodanjulistuksesta Eurooppaa kohtaan. Ja nyt USA on tuomassa lisää asevoimia Erdoganin tueksi.
Euroopan periaatteet on jo niin monesti nähty. Kauniita fraaseja, mutta EU-maat täyttyvät jatkuvasti sellaisella väestöllä että täällä jo asuvilla ei enää ole rauhaa elää omaa elämäänsä arjessaan.
EU toteuttaa nimenomaan väestönvaihtoon liittyvää Kalergi-suunnitelmaa. Koska tämä suunnitelma on laajasti paljastunut, pitää lavastaa teatteri-esityksiä että mukamas halutaan torjua väestön vyöryminen etelästä meille.
Arvon herra presidentti, lasketaanko lasten polttaminen avotulessa ihmiskauppiaiden toimesta niin että uutistoimistojen kamerat saavat hätää kärsivien lapsien huutavat olemukset katsojien verkkokalvoille sellaiseksi ”väkisin tulemiseksi” jota pitäisi estää? Video lasten käristämisestä hiilellä selkään ja nopeasti jonnekin viemisestä, samalla kun äiti itkee kauhuissaan:
https://twitter.com/KTHopkins/status/1234442983572897800?s=20
”We have to convince Europe we have a problem”
https://www.newswars.com/video-turkey-invades-europe-as-islamists-use-children-as-human-shields/
Maan ÄIJÄ. Taas päästelee aivopierujaan.
TykkääTykkää
sale on pihalla kuin ########. on aina ollut työläisten kyykyttäjä ja narsisti. natoa ihannoiva ##### ukkeli ole ollut koskaan ”maanpinnalla”….
TykkääTykkää
Turha syyttää presidenttiä, hän on vain tossun alla.
TykkääTykkää
koittaakohan nukkepressa päästä jatkokaudelle mukailemalla enemmistöä… tosiasiassshan toiki ukko pitäis vaan rajat auki kaikille loisille.
TykkääTykkää
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2017/12/sauli-niinisto-2018.html
Usein kutsutaan sanoinkuvaamatonta jäte laumaa gojimeiksi!! Ja sille on syynsä 🙂 🙂 🙂
TykkääTykkää
Muuttoilmiöt ja muut kansainvaellukset on hallitsemattomia vain jos niitä ei haluta hallita.
TykkääTykkää
Erittäin hyvin sanottu -asia on juurikin noin. YK ajaa k@lergi-suunnitelmaa läpi valtavalla raivolla ja meidän VALKOISTEN on pysäytettävä nuo perkeleet ennenkuin on liian myöhäistä! Aikaa ei ole hukattavaksi -omiemme joukoissa luimistelevat petturit (yksi muikistelee tuossa uutisen kuvassa) pitävät huolen siitä ettei tehtävä ole helppo. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole joten viivyttely ainoastaan pahentaa tilannetta entisestään.
Ylpeästi suomalainen! Ylpeästi valkoinen!
TykkääTykkää