Kolumni: Saphira.
Mainitsin tutkijan nimeltä Shoshana Zuboff eräässä aiemmassa nettivakoiluun liittyvässä kolumnissani. Alle linkittämällä videolla on hälyttävää informaatiota siitä miten monenlaiset suuryhtiöt kaappaavat yhä suuremman osan elämästämme ja resursseistamme haltuunsa, teidonkeruuta, paikallishallintoja ja keinoälyä (AI) tähän käyttäen. Kaikki perustuu dataan, koska sen avulla voidaan vaikuttaa asioihin niin että ihminen luulee itse päättävänsä kohtalostaan.
Tosiaan, Google ja muut some-yhtiöt ovat keränneet meistä valtavan määrän dataa monen vuoden ajalta. Kun siis nainen vaikkapa vaihtaa käyttämänsä shampoon hajusteettomaan versioon, alkaa tämä nainen saamaan mainoksia joita jaetaan raskaana oleville. Raskaana olevan naisen hajuaisti herkentyy, ja monet heistä alkavat karttaa voimakkaita tuoksuja arjessaan. Tätä voidaan yhdistää nettihakusanoihin, käyntiin jalokiviliikkeen osoitteessa, sun muuhun..
Shoshana Zuboff:
Aikojen alussa kerättiin paljon enemmän dataa kuin katsottiin tarpeelliseksi mainosten kohdistamiseksi kuluttajiin, tai näin ainakin ajateltiin. Että tuo ylimääräinen data on tietovirran ”pakokaasua” joka on hyödytöntä. Sittemmin on siirrytty käsitykseen että juuri tuo ennen tarpeeton data sisältääkin valtavasti tietynlaista haja-informaatiota kuluttajista. Tämän pirstaloituneen datan pohjalta voidaan paljastaa hyvinkin yksityistä ja intiimiä tietoa ihmisistä, ja pitää tieto siitä että näin tehdään täysin kuluttajan ulottumattomissa.
Nykyään Google, Facebook, Twitter, Youtube ja muut tietävät meidän poliittisen kannan, seksuaalisen suuntautumisemme, pankkitilimme ja velkatilanteen, aamurutiinimme, iltarutiinimme, missä liikumme useimmin ja miksi, milloin olemme sellaisessa mielentilassa että haluamme tietynlaista ruokaa tai viihdettä, jne jne.
Kaikki tämä voidaan kaupallistaa tai muuten valjastaa haluavien tahojen päämäärien toteuttamisen työkaluiksi.
Shoshana Zuboff painottaa että on naiivia ajatella että ”mitä väliä jos tietävät minusta kaiken, enhän ole kukaan”, tai että on hyvä että tulee relevantteja mainoksia. Tämä on väärinkäsitys jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Näin ajatteleva voi itse olla töissä yrityksessä joka menettää asiakkaitaan koska suuryhtiön ketjuliike mainostaa heille miltei reaaliajassa Google Mapsin, Androidin, Facebookin tai muiden vastaavien tahojen keräämän tiedon perusteella, ennustettavin seurauksin.
Kun on dataa sadoista miljoonista ihmisistä monen vuoden ajalta, voidaan kaikki kuluttajat lokeroida kuluttajatyyppeihin joita voidaan ohjelmoida ja groomata uutta uljasta huomista varten, ihmisten tätä lainkaan tajuamatta. Shoshana Zuboff:
Mietitään tilanne että laitan lapseni synttäribileet kuvineen Facebookiin. Se mitä emme ymmärrä on se että itse valokuvat eivät ole se tärkein asia, vaan ne ennustettavuuden signaalit mitä halukkaat voivat kerätä kuvien pohjalta. Ei ole kyse vain siitä että annan heidän nähdä kasvoni, vaan siitä että suomme heille mahdollisuuden analysoida kasvojeni satoja lihaksia.
Mitä odottamatonta voi tapahtua jos laitamme viattomia kuvia nettiin? Esimerkiksi kasvokuviamme käytetään kouluttamaan algorytmejä tunnistamaan kasvonpiirteitämme. Meillä ole todellakaan mitään tietoa siitä mihin kaikkeen kasvojentunnistusdataa käytetään. Shoshana Zuboff kertoo miten tätä ennustettavuus -datavirtaa syötetään uusiin tehtaisiin joissa sitä tutkitaan ja käytetään ennustamaan ihmisten käyttäytymistä. Sitten nämä tiedot myydään. Kenelle? Ei ainakaan meille.
Tiedot myydään yrityksille jotka sitten maksimoivat meidän hyötymme niille, mitä se sitten tarkoittaneekin. Videolla käydään Amish -kollektiivin maatilalla hevosvaljaineen auroineen päivineen. Amishit kertovat että he käyttävät teknologiaa niin kauan kuin se ei käytä tai kontrolloi heitä. Heidän tietokoneilla ei pääse nettiin, ja kännyköillään voi hoitaa vain puheluja, ei yhtään mitään muuta.
Shoshana Zuboff varoittaa nyt meneillään olevasta ennennäkemättmömästä röyhkeydestä käyttää ihmiskuntaa ja ihmisiä hyllytavarana suuryhtiöiden tarpeita silmällä pitäen:
Eihän siitä ole kuin minuutti aikaa kun meillä ei ollut monta näistä (netti)työkaluista, ja meillä meni hyvin. Meillä oli hyvä ja antoisa elämä. Oli läheiset suhteet ystäviin ja perheeseen. Vaikka sanonkin näin, tuo digitaaalisaatio paljon elämäämme. Ansaitsemme kyllä kaiken sen. Mutta ansaitsemme sen maksamatta siitä sitä hintaa jonka valvontakapitalismi meiltä vaatii.
Tämä ajankohta vastaa klassista Faustistista kompormissintekoa. 2000 -luvun kansalaisten ei pitäisi joutua tekemään tällaista valintaa, eli tyytyäkö analogiseen elämäntapaan vai elääkö maailmassa jossa itsemääräämisoikeutemme ja yksityisyytemme uhrataan tuhoisasti markkinalogiikan alttarilla. Tätä ei todellakaan voida hyväksyä.
Emme saa olla myöskään naiiveja. Voimme saada milloin tahansa väärät ihmiset hallintovaltaan. He voivat katsoa olkansa yli ja nähdä tämän uuden järjestelmän laajat mahdollisuudet hallinnoida alamaisia. Tulee aika jolloin hallitukset myös demokraattisissa länsimaissa joutuvat kiusaukseen liittää tämä uusi teknologia hallintokoneiston osaksi, käyttäen sitä dominoimaan, käyttäen sitä meitä vastaan.
Tässä asiassa ei pidä olla naiivi! Kun päätämme vastustaa valvontakapitalismia juuri nyt, kun se on osa markkinadynamiikkaa, säilytämme myös demokraattisen tulevaisuutemme. On ilman muuta oleellista perustaa jonkunlainen valvontaelin jolla varmistaa että tämä teknologia ei tulevaisuuden informaatioyhteiskunnassa poista kansanvaltaa ihmisten ulottuvilta ja tulevilta sukupolvilta.
EU:lla on jo nettivalvontalainsäädäntöä jonka myötä esimerkiksi Google on jo maksanut miljardeja dollareita sakkoja asiaan liittyen. Mutta Shoshana Zuboff varoittaa että tarvitaan lisää kansalaisille, koska teknologia-korporaatioita johtavat tahot ovat niin ahneita halutessaan päättää minkälainen tulevaisuutemme tai heidän tulevaisuutensa on.
Lähteet (kuvat ovat videolta):
https://www.youtube.com/watch?v=hIXhnWUmMvw
https://oikofix.com/ pyöräyttäkää tekstit tuon kautta niin ei tule niin paljon typoja. Hyvä artikkeli! Google mapsin tilalle OSM(open street map), Whatsapin tilalle Telegram. emailiksi protonmail, läppäriin linux ja kännykäksi Librem Linux.
TykkääTykkää
Google ja facebook ovat ilmaisia ja omistajat rikkaita. Miten mahdollista? Juuri siksi että tiedot kerätään ihmisistä ja algorotmit keräävät näistä myytävää tietoa markkinointiin. Siis ei kerätä henkilötietoja vaan yleistä tietoa, mitä myynti tarvitsee ja lisäksi tietoa, miten ihmisiä voi ohjata tiettyyn teollisuudelle rahaa tuottavaan toimintaan. Tässä onkin vakava ongelma, suurimman osan elämää koulutetaan toimintaan, joka tuottaa rahaa pienelle joukolle. Facebookissa on virtuaalihenkilöitä ja google jakaa harkittua tietoa, joiden avulla suuren joukon käyttäytymistä voidaan hallita.
TykkääTykkää
suorastaan kaunista ja lähellä korkea kulttuuria mitä saksa ja eurooppa varsinkin pohjois euroopan valtiot olivat!! Liian kaukana palatakseen takaisin ja massat ovat järkyttävän tyhmiä ja haluavat räppiä ja turhan päivästä paskaa saati oikeasti kaunista musiikkia!!!
Pelastus missä viipyy??? Kuinka moni on valmis antamaan elämänsä ja henkensä näiden välinpitämättömien rottien puolesta eli suurin osa kansaa kun heillä vaan menee hyvin? Heitä ei vittuakaan kiinnosta mitkään raha järjestelmät ja vielä vähemmän kuinka (vapaamuurari) yhteiskunnat toimii ja silti osa tyhmistä räkänokista on valmiita sotaa vailla vitun ymmärrystä mistään :)!!!!
Toki yrittäkää edes kertoa näille niljake rotille asiasta he hyökkäävät sinua vastaan porukalla ja uskalla vielä jatkaa juutalaisista ja vapaamuurareista niin ovat jo kurkussasi kiinni! Ja sitkeänä ihmisenä vieläkin jatkat heitä ei joko kiinnosta tai eivät välitä vaikka ovat perheellisiä ihmisiä? KAIKKI TÄMÄ YLI 10V kokemuksella ja rupean olemaan valmis heittämään hanskat tiskiin!!!!! TODELLAKIN! Massat on todellakin PUHDAS IHMIS JÄTETTÄ!!!!!!!!!! Jotka ansaitsee kaiken paskan!! Tarkoitan PUHDASTA IHMIS JÄTETTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
TykkääTykkää
”Siis ei kerätä henkilötietoja vaan yleistä tietoa, ”
Nimenomaan kerätään valtavasti henkilötietoja, jonka pohjalta kohdennetaan mainokset datan ostaneen yhtiön toimesta henkilöön jonka tilanne tai sijainti osoittaa tämän olevan potentiaalinen asiakas sillä hetkellä.
Samaa dataa voidaan käyttää viranomaisten toimesta. Voivat ennustaa missä liikut, milloin et ole kotona (tähän auttaa smart meter -data, eli langaton sähkömittari joita asennettiin valtavasti joka paikkaan viimeisen parin vuoden aikana), jne.
TykkääTykkää
”Stupid Goyim”, on tosiaan erikoista että kun on perhe kyseessä, ovat raha-asiat perheen tulevaisuus-suunnitelmien perusta, mutta perheen tueksi pystytetyn hyvinvointiyhteiskunnan raha-mekanismeihin ei tutustuta. Edes vaikka on jo valtavasti dataa, ei pelkästään Kreikka-suhmuroinnista, kuinka sairas ja ryöstävä tämä ulkomaalaisten täysin hallinnoima korkovelka-orjuus on meille. Miten on edes mahdollista että jokainen voi miettiä orpo-lapsen tilanteen jos on sellaisen sijaiskodin ikeessä joka vaatii lapselta työpanosta tai pahempaa jokaisesta roposesta ja suupalasta mitä saa, mutta kun sama tilanne on ylikansallinen raha-isäntä vs. oma kotimaa velkaorjana niin että ei ainoastaan pidä maksaa kaikki lainaraha takaisin, vaan myös korko-osuus, jota varten järjestelmässä ei luoda valuuttaa olemaan, niin hällä väliä?
EU:n Euro on ponzi-kusetusten äiti tällä mantereella. Pyramidihuijauksessa vain se on mahdollista että huipulla olevat rikastuvat ja siirtävät alemmalla tasolla olevien varallisuuden ja vaikutusvallan itselleen.
TykkääTykkää
Nyt ihmisistä kerätään kulku- ynnä muuta dataa ainakin 10 eri kanavan kautta. Korporaatiot tietävät ennen sinua jos sinulla on suuri todennäköisyys että olet jo saanut koronatartunnan.
Ei ainoastaan Space-X, vaan myös miljardien hintainen SpaceForce avaruusasejärjestelmä asennetaan tällä hetkellä. Virushäly on piilottanut tätä dataa:.
Elon Musk’s STARLINK: The Ultimate Frequency Weapon
TykkääTykkää
Elon Musk on haltioissaan – Avaruudessa toimivat kvanttitietokoneet ilman erillistä jäädytystä todella pienellä energiantarpeella.
Jokainen kvanttitietokone on tarpeeksi tehokas käsittelemään miljardin ihmisen datan reaaliajassa. Ongelma on sisään tulevan kaistan leveys. Siksi 42000 asemaa ja miljoona (näin on Musk kertonut) maa-asemaa..
Jokaisen ihmisen reaaliaikainen sijainti- terveystila (pakkorokotus sisältää nano-sirun), pankkitili, suhteet ”rasisteihin” ym ym. tieto. Ja 5G -antennit joita voidaan suunnata monta samaan kohteeseen tehon lisäämiseksi, muunlaisen tehonlisäämisteknologian lisäksi.
Keinoäly maapallon jumalaksi, eugenistien ohjelmoimana, siinä se?
TykkääTykkää